JÄRKI KÄTEEN!

Share |

Keskiviikko 21.1.2015 klo 17:33


Nykyisen ja edellisten maamme Hallitusten harjoittama politiikka on ollut usein vailla järjen häivää. Esimerkiksi perhepolitiikka on ollut lapsiperheitä kurittavaa ja lapsiperheiden elämisen edellytyksiä heikentävää.

Hallitus on päättänyt puolittaa kotihoidontuen vanhempien kesken ja leikata lapsilisiä. Ja Valtiovarainministerimme Antti Rinne marssittaa esille ”lohdutuksena” tuloverotuksen lapsivähennyksen. Se ei vaan hyödytä kaikkein köyhimpiä lapsiperheitämme. Ei siis järjen häivää tässä leikkaus – helpotuskuviossa.

 Valtionosuuksien leikkauksien vuoksi kunnat joutuvat tiukoille ja palveluja joudutaan leikkaamaan. Nämä asiat edelleen heikentävät lapsiperheiden hyvinvointia. Leikkaukset koskettavat erityisesti pienituloisia lapsiperheitä.  

Suomalaista sosiaaliturvaa jaetaan myös kolmansista maista tulleille, maassamme työskenteleville perheille

Kelan tilastojen mukaan vuonna 2013 maksettiin Suomesta ulkomailla asuville ulkomaalaisille lapsille lapsilisiä ja kotihoidon tukea yli 3 miljoonaa euroa.  Tukia maksetaan luonnollisesti myös Suomessa asuville ulkomaalaisten perheiden täällä asuville lapsille.  Tällaisille perheille tukia maksettiin vuonna 2013 lähes 80 miljoonaa euroa. . Ei ole kansalaisiamme kohtaan oikein, että tilanteessa, jossa joudutaan pohtimaan kovia leikkauksia omassa maassa, jaetaan tukia muualle.

Tuloerot ovat kasvaneet maassamme rajusti 2000 – luvulla. Lapsiperheiden hyvinvointia ei ole parannettu eikä eriarvoisuutta vähennetty. Vuosien ajan on tehty Suomalaisten lapsiperheiden tilannetta heikentäviä poliittisia päätöksiä. Se kertoo siitä, millaisin arvoperustein päätöksiä on tehty. Perhepolitiikkaan tarvitaan muutosta.

Myös eläkeläiset ovat maassamme erittäin tiukoilla. Raha riittää nipin napin ruokaan ja elämiseen. Asumisen ja elämisen kustannukset nousevat ja tilanne kiristyy entisestään. n.743e kuukauden eläke on reilusti alle köyhyysrajan.  

 Poliittiseen arvomaailmaan tarvitaan perustavanlaatuinen remontti.

Marjaana Mikkonen, Sosionomi, Sosiaali- ja terveysalan opettaja,

Eduskuntavaaliehdokas, Savo-Karjalan vaalipiiri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini