Ostovoimaa pienituloisille eläkeläisille

Share |

Sunnuntai 7.4.2019 klo 8:11


Savon Sanomat Lukijan Sanomat

Joka kymmenennellä eläkeläisellä on vakavia toimeentulo-ongelmia. Kansaneläkkeen taso ei ole noussut yleisen palkka- ja hintatason nousun tahdissa.

Köyhyydessä elävät eläkeläiset joutuvat tinkimään välttämättömistä menoista kuten lääkkeistä ja ruuasta. Sillä on vääjäämättä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Pienituloisten ostovoimaa on parannettava ja pienimpiä kansan- ja takuueläkkeitä tulee korottaa. Lääkekorvauksia ja sosiaali- ja terveysmaksuja on saatava kohtuullisemmiksi. Seuraavan hallituksen on tehtävä päätöksiä, joilla helpotetaan pienituloisten paljon sairastavien vanhusten mahdollisuuksia päästä hoitoon. Kansalaisten tulee päästä kiireettömissä tapauksissa viikossa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, maksutta.

Olen kiertänyt paljon maakunnassa. Eräskin pieneläkeläinen kertoi, että hän on järkyttynyt, koska vaikka kuinka hän säästää sähköä, niin lasku on siirtomaksujen vuoksi suuri. Moni on sanonut olevansa syvästi surullinen siitä, kun joutuu miettimään, raskiiko ostaa lääkkeitä.

Pienituloisten ostovoimaa parantamalla saadaan myös taloutta virkistymään. Lisätulot menevät kulutukseen. Raha liikkuu ja palveluja ja hyödykkeitä ostetaan enemmän. Verotulojakin tulee.

Moni on tuonut esille, että vanheneminen pelottaa. Ihmisten täytyy voida luottaa siihen, että vanhukset hoidetaan hyvin. Että vanhuus ei ole paha asia, vaan arvokas ikävaihe. Seuraavan hallituskauden päättäjien on tehtävä hartiavoimin töitä pienituloisten eläkeläisten tilanteen parantamiseksi.

Marjaana Mikkonen

Eduskuntavaaliehdokas (vas.)

Kuopio


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini